keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Pipariiiii

Otsikkoon viitaten. Tulin eilen iltavuorosta kotiin ja sain älynväläyksen tehä piparitaikinan. En jaksanu enään yöllä niitä leipoa joten se homma jäi aamulle. Pienestä pitäen syönyt taikinaa samalla, kun leiponut. Sama meno jatkuu edelleen. Se on vaan niin hyvää.


Pitihän noi myös koristella. Kaapissa oli strösseleitä ja sokerikuorrutetta. Vai mikä ton virallinen nimi nyt onkaan. Lopputuloksena pöytä täynnä störreleitä ja muutama onnistunut koristelu. Meinannu toi sokerimassa liikkua tuubista mihkään. Sainpahan muutaman turhan putelin pois pyörimästä.

Eipä tässä taas mitään ihmeellistä ole tapahtunut. Viikonloppuna tuli joku ihmeen itkupotkuraivari. Olin vaan jotenkin niin väsynyt. Ei siitä sen enemppää. Työpaikkoja selaillessa. Just puhuttiin työkaverin kanssa, että millon sitä on ollut semmonen päivä, että innolla odottaa töihin lähtöä. Siitä on kauan. Työpäivät menee kelloa katsoessa, että millon pääsee himaan. Kuitenkin saattanut olla ihan mukavia päiviäkin töissä mutta rupee vaan riittämään toi touhu. Ja ne yövuorot... Argh, oon niin täynnä niitä. Oonkin nyt laittamassa hakemusta muutamaan päiväduuni paikkaan. Toivottavasti pääsis edes haastatteluun. Muut asiat rullaileekin omalla painolla eteenpäin. Onneks kohta on joulu ja mulla 5 päivää vapaata. Aattelin olla tekemättä mitään noilla vapailla. Tai no, syömässä pitää käydä sukulaisilla mutta se nyt on taas asia erikseen.

2 kommenttia:

  1. Jos sokerikuorrutetuubi meinaa olla ihan jumissa, niin siihen toimii sellanen pikku kikka että keittää vettä, laittaa sitä johonkin isoon tuoppiin ja dippaa sitä kuorrutetuubia pikku hetken siellä - ja johan se alkaa taas luistaa se töhnä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laskin hanasta niin kuumaa vettä kun tuli ja uitin sitä tuubia lämpimässä vedessä. Johan rupes toimimaan : )

      Poista