perjantai 31. tammikuuta 2014

Voi Stam1na sentään!

Saako nyt kiljua? Okei mä en kilju mutta melkein tärisen tällä hetkellä. Stam1nan pojjaat kyseli hetki sitten ihmisiä jolla on tatuointi liittyen kyseisen bändiin. Tulee siihen niitten dokumenttiin tai mikä se nyt olikaan. No mitään sen enemppää miettimättä otin kameran kouraan ja nappasin kuvan. Lähetin sen sitten etiä päin. Eilen oli sitten tullut s-postia meille mustemaanikoille. Kymmenen nopeinta viestiin omalla nimellä vastannutta ihmistä pääsee SLK-levyn ennakkokuuntelu tilaisuuteen. Piti ihan lukea kahteen kertaan tuo s-posti jonka jälkeen paniikissa laitoin nimeä menemään. Tän jälkeen alkoikin armoton s-postin kyttäys, että pääsenkö vai enkö. Meinas jo epätoivo iskee, kun ei mitään kuulunut. Minäkö malttamaton? en usko.. No aamulla kävin tsekkaas postin ja oli tullut viestiä, että kaikille mukaan pääseville laitetaan viestiä tän päivän aikana. Ja taas tää s-postin kyttäys alko. Kas kummaa sieltähän tulikin viesti: "Tervetuloa Stam1nan SLK-albumin ennakkokuunteluun!"
Voi torstai tule jo!

Tästä vielä niitten uusin biisi jos joltain mennyt ohi. Aika rouhee!

torstai 30. tammikuuta 2014

Liikaa vapaata

En tiedä mistä aivojen syövereistä mulle tuli eilen idea tehdä mokkapaloja. Tai no ei noita voi mokkapaloiks sanoa, kun niissä ei kahvia ole. En juo kahvia joten en viitsinyt keittää turhaan pientä tippaa, että olisi hiukan makua saanut. Joten korvasin kahvin maidolla ja näistähän tuli oikein hyviä. En muistanut, että nää on näin makeita. Eipähän tarvii montaa palaa syödä. Yks riitti oikein hyvin. Piti ottaa ihan koko pellistä kuva mutta unohdin. Kerkesin jo niitä leikkaamaan ja osan lykkäämään pakkaseen, kunnes muistin ottaa kuvan. Mitä tällä kuvalla tekee? no ei mitään! omnomnam.


 Mokkapaloista seuraavaan kotirouvan tehtävään eli ompeluun. Oon tänään ommellu housuihin nappia, hevosen varusteita korjaillut jne. Mikä mua vaivaa? Leivon ja ompelen. Näitten lisäks oon pessy pyykkiä ja tiskannu. Taitaa vaan olla liikaa vapaata. On siis 4pv vapaata tällä hetkellä. En aatellu tehdä mitään erikoista, vaan olla. Tietysti täytyy käydä tallilla mutta siinä ne kohokohdat olikin. Tilipäivän kunniaks vois tilata muutaman family guy boxin. Myös the big bang theory kiinnostais...

Selasin iltalehden nettisivuja ja tämä pisti sieltä silmään. Pitää kyllä niin hyvin paikkaansa. (Teksti kopioitu)

Bloggaajien ärsyttävimmät tavat

1. Vihjailu
"Jotain todella suurta on tapahtumassa, mutta en voi paljastaa sitä vielä. Iik, olen niin innoissani!" Parin viikon päästä selviää, että bloggaaja on varannut matkan Tampereelle.

2. Dramaattisuus
"Kuulin tänään jotain todella järkyttävää. Olen niin surullinen, murskana, etten tiedä, miten jatkaa tästä eteenpäin. Valitettavasti en voi kertoa mistä on kyse." Tekstiä kuvittavat lukuisat itselaukaisimella otetut kuvat bloggaajasta itkemässä. Todellisuudessa naapurin kissa on kuollut vanhuuteen.

3. Yletön räpsiminen
 Kaikesta pitää ottaa kuvia. Aivan kaikesta. Ja paljon. Kodista, muotilehdistä, eläimistä, kaduista, puista, merestä, autosta, uusista hankinnoista, kahvikupista, suklaalevystä, meikkipussista, kirjahyllystä, itsestä ja tietenkin päivän jokaisesta ateriasta. Niin ja tietenkin kamerasta.

4. Poseeraaminen
 Duckface ja jalkaterät sisäänpäin -poseeraus, niistä tunnistat muotibloggarin. Signature-ilme, kuten silmät sirrillään ja huulet tötteröllä joka kuvassa. Dramaattisen malli-ilmeen imitoiminen ja vartalon mutkalle vääntäminen, kun esitellään Seppälän alerekistä löytynyttä tusinaneuletta.

5. Ilmaisen tavaran metsästäminen
 Kun muotiblogiaan alkaa kutsua lifestyle-blogiksi, voi kätevästi oikeuttaa itselleen ja maailmalle kaiken mahdollisen ilmaisen tavaran, matkan, palvelun ja elämyksen vastaanottamisen. Ja toki se fakta, että tuotteet on saatu ilmaiseksi, täytyy piilottaa mahdollisimman syvälle sivulauseeseen.

6. Silottelu
 Bloggaaja on aina kaunis ja laitettu, poikaystäväkin täydellinen, vaatekaappia kadehtisi jopa Carrie Bradshaw. Kutsuja hohdokkaisiin kissanristiäisiin ja ulkomaanmatkoille tulee ovista ja ikkunoista, elämä on pelkkiä leivoksia ja gourmet-illallisia ilman lihomista ja kissallakin on jokainen karva kohdallaan. Bloggaajan elämä on täydellistä - ainakin blogissa.

7. Täytepostailu
 Bloggaaja haluaisi päivittää blogiaan joka päivä, etteivät lukijat kaikkoa, mutta aina ei ehtisi tai viitsisi. Niinpä uudeksi postaukseksi kelpaa Instagram-kuva (yleensä ruoka-annoksesta) viikon takaa ja sitaatti joltain suurelta ajattelijalta, kuten Samantha Jonesilta.

Näinhän tämä menee meillä blogin kirjottajilla...

maanantai 27. tammikuuta 2014

Puhelimen kätköistä vol 2



                  Jostain syystä tuo oma hius näyttää noin vaalealta. Itsellä kuitenkin tummat hiukset luonnostaan.

Jotenkin ei nyt tunnu olevan mitään kirjotettavaa. Joten kirjotellaan nyt sitten niitänäitä. Nää muutamat kuvat löyty puhelimesta. Niissäkin mun perus ilme joka tuntuu olevan kasvoilla aina. Pitäiskö joskus ihan hymyilläkkin..
Päivät menee töissä. Tai no en voi sanoa, että päivät. Niitä töitä, kun on aamulla, illalla sekä yöllä. Töistä puheenollen unohdin hakea pariin paikkaan mitkä bongasin mollin sivuilta. Kyllä vitutti, kun haku aika oli mennyt ohi enkä löytänyt mitään sähköpostia eikä yleistä hakemusta voinut jättää. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis vai miten se menikään.
Hiuksetkin pitäis värjätä mutta toisaalta sekin olis tällä hetkellä turhaa. Aina on joku lätsä päässä talvella niin kukaan edes nää juurikasvua. Vai onko se virallisesti tyvikasvu. Juurikasvu kuulostaa paremmalta. Pointti ymmärretty kuiteski.
Tän stoorin perusteella kaikki on taas ihan perseestä jne. Mutta ei se nyt niin mene. Pieniä ja suuria valopilkkuja siellä täällä. Niistä sitten lisää jahka asiat selkenee.

Oon ostannu taas jos jonkinmoista vaatetta. Esimerkkeinä takki, pvc "korsetti" jne. Samalla, kun uutta roinaa on kertynyt kaappeihin olen vanhoja laittanut eteenpäin. Joittenkin vaatteitten kohdalla tulee vaan semmonen, että ehkä tätä viel joskus käytän. Todellisuudessa en tuu käyttämään ja jos sen vaatteen käyttö on muutenkin ollut max 2 kertaa vuodes niin pois joutaa. Hius juttujakin olis menossa pois. Kuituja sekä cyberloxit. Liekö toi edes niitten virallinen nimi?
Helpointa olis, kun joku randomi tulis vaan penkoo mun vaatekaapin ja veis haluamansa mennessään. Ei tarttis mittailla rinnanympärystä tai miettiä paljonko postit maksaa. Tai varailla tuotetta ja ostaja ei sitten sitä otakkaan..

perjantai 24. tammikuuta 2014

Vain kuolemaa

Nää pätkät on ihan mahtavia. Nauranu moneen kertaan ton vajaan kymmenen minuuttisen videon aikana. Uus jakso ilmestyy aina perjantaisin. Käykäähän tsekkaas!



sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Kuiturastojen kiinnitys letittämällä

Tuli vaan idea kirjotella tästä. Toivotaan että tästä on jollekkin hyötyä. Eli tässä ohje miten minä laitan kuidut hiuksiini kiinni.

Vaihe 1: Harjaa hiukset (yritin tästäkin ottaa kuvaa mutta eihän se onnistunut)

Vaihe 2: Laita hiukset nutturalle niin, että niskaan jää pieni osio hiusta. Itseäni häiritsee jos hiukset roikkuu tiellä joten sen takia tuo tyylikäs pikku myy nuttura.




Vaihe3:
 Ota vapaaksi jääneistä hiuksista pieni "osio" ja laita se hetkeksi sivuun. Seuraavaksi kiinnitä kuiturasta hiuspinnillä kiinni hiuksiin. Tämä helpottaa letittämis vaihetta kun kuitu on suorana. Itse tykkään kireistä leteistä. Joten jos kuiturasta vain roikkuis hiusta letittäessä lopputulos olisi huono.





 Vaihe 4: Ei muuta, kun letittämään. Lopuksi laitan letin kiinni kumilenkillä. Tarjoustalosta saa hyviä kumilenkkejä hevososastolta. 500 kappaleen pussi taitaa maksaa reilun euron ja ne riittää vaikka kuinka pitkään. Värinä musta tai ruskea.

Vaihe 5:
Ja sama homma uudestaan. Eli taas uus pieni osio hiuksia ja siihen vaan letittämään kuituja kiinni. Tätä jatketaan kunnes on saanut yhden "rivin" valmiiksi.


Vaihe 6:
Kun yksi rivi on valmis otetaan taas uus kerros hiuksia ja loput nutturalle. Sitten taas jatketaan ottamalla pien osio hiuksia ja letittämällä kuidut kiinni. Tätä jatketaan niin kauan kunnes on saanut tarvittavan määrän kuituja päähän.


Vaihe 7:
Lopputulos on tässä. Värit ja rastojen paksuuden saa itse päättää. Mulla käytössä noita kaupan valmiita joten hiukset ei kauhean muhkuilta näytä.


Muutama rastoihin liittyvä kysymys ja vastaus.

Vahingoittaako kuiturastat omaa hiusta?
- Ei ainakaan omalla kohdalla. Koulu aikoina pidin kuukausia ellen jopa vuosia rastoja päässä aina väriä vaihdellen eikä hiukset kärsineet.

Kauanko kuituja voi pitää päässä?
- Tämä on riippuvainen oman hiuksen kasvu nopeudesta. Itselläni max kuukausi jolloin hiukset rupee roikkumaan tyhmän näkösesti juuresta. Siinä kohtaa otan rastat pois. Pesen sekä harjaan hiukset ja letitän kuidut uudestaan kiinni.

Kauanko koko pään letitys kestää?
- Itellä menee kolmesta tunnista pitempään. Riippuen hiukan mitä teen samalla. Monesti katson telkkaria tai istun tietsikalla.

Miten kuiturastat pestään?
- Hiukset pestään ihan normaalisti. Itse en pese näitä niin usein kun omia normaalisti. Kuidut voi myös heittää yksinään pesukoneeseen. Suosittelen käyttämään pesupussia.

Jos ilmenee jotain kysyttävää niin kysykää pois. Vastaan oikein mielelläni!

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Vuosi 2013 purkkiin

1. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
- J

2. Oletko tehnyt jotain sellaista, mitä et ole ennen tehnyt?
- Eipä tuu nyt mieleen

3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana?
- juu

4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?
 - Kreikan reissu on jäänyt hyvin mieleen. Toinen on se hetki, kun sai nimet paperiin ja lähti motskarilla ajelemaan kotio päin. Myös tutustuminen mieheeni kuuluu tähän "listaan".

5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneena vuotena?
-En

6. Oletko muuttunut paljon viimeisen vuoden aikana?
 -Tietyissä asioissa oon ollut kärsivällinen ja oon muutenkin yrittänyt muuttaa niitä "huonoja" tapoja. Tähän ei nyt liity mikään alkoholi/tupakka systeemi vaan ihan omasta käytöksestä sekä asioihin suhtauttumisesta kyse.
Jonkin verran myös henkisesti kasvanut. Ei enään niin pentu. Vaikkakin tunnen edelleen olevani 16v..

7. Oletko oppinut uusia taitoja
  -Niin kun tuohon edelliseen kirjotin niin asioihin suhtautuminen eri tavalla. Muut taidot on sitten vaan kehittynyt entisestään. Ei niinkään uutta opittu..

8. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana?
- En

9. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana?
- En ole. Kävin kylläkin katsomassa Leijonasydämen sekä The lone ranger elokuvat.

10. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana?
- Ylähuuleen vasemmalle puolelle lävistys sekä käteen tatuointi.

11. Synnyttikö kukaan läheisesi?
- Ei

12. Kuoliko kukaan läheisesi?
- Ei.

13. Missä maissa kävit?
-Kreikassa syksyllä. En ole edes laivalla käynyt. Täytynee korjata tämä asia tän vuoden puolella.  

14. Mitä haluaisit vuodelta 2014 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2013?
   -Festareita, keikkoja ym tapahtumia. 2013 päässy yhellekkään festarille, kun tuli suunnitelmiin vähän muutoksia. Kesänä kiinnostais lähteä Tuskaan sillä siellä olis Satyricon <3

15. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2013?
- Oon muutenkin niin huono muistamaan päivämääriä, että on parempi olla vastaamatta tähän mitään.

16. Vuoden suurin saavutuksesi?
- Miten tää saavutus mitataan? Kisoissa on ainakin mennyt ihan super hyvin

17. ...ja suurin epäonnistuminen?
- Ei tuu nyt äkkiseltään mieleen. 

18.Kärsitkö vammoista?
- Jos satunnaisia mustelmia ei lasketa niin en

19. Mikä oli paras asia, jonka ostit?



-Motskari, vaatteita ym kivaa.  

20. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
-Vuokraan, ruokaan, bensaan, hevoseen. Eli ihan perus juttuihin

21. Mistä innostuit eniten?

- En tiiä mistä innostuin eniten mutta tää bloggaaminen on aika kivaa.  

22. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
 -Huomattavasti onnellisempi.  

23. Lihavampi vai laihempi?
- Ei kumpikaan. Nyt on ihan hyvä

24. Rikkaampi vai köyhempi?
- Tietysti rikkaampi. Vaikka nykysessä rahatilanteessa ei oo mitään vikaa mutta kyllä käteiselle on aina käyttöä.

25. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
- Saako tähän tehä semmosen kliseen vastauksen. Nähnyt kavereita, käynyt ihmisten ilmoilla (kiitos työpaikan. Saa unohtaa sosiaalisen elämän)  

26. ...Entä vähemmän? 
- Töitä

27. Miten vietit joulun?
-Perheen kanssa. Hyvää ruokaa ja seuraa

28. Jos voisit mennä ajassa taaksepän ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
- Näitä taitaa olla enemmänkin mutta en niitä tähän kirjoita

29. Rakastuitko vuonna 2013? 
-juu

30. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit? 
- Simpsonit, salkkarit. Näitä kattoo kun kerkiää. Uus tuttavuus oli Family guy joka vei sydämen mennessään. Rillit huurussa on myös ihan super.

31.Mikä oli paras lukemasi kirja? 
 - Taisin lukee joku 5 kirjaa koko vuonna. Hyi minä! Nuorempana luin ton määrän kuukaudessa.

32. ...entä musiikillinen löytö? 
 - Niitä on tullut paljon

33. Mikä oli vuoden suosikki elokuvasi?
 - Itse ilkimys 2  

34. Mikä sai sinut pysymään järjissäsi? 
 - Kaverit, harrastus ja pienet elämän ilot. Ei tää elämä niin haastavaa oo.

35. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi paremman? 
 - Enemmän viikonloppu vapaita

36. miten kuvailisit vaatemuotiasi vuonna 2013?
-Enimmäkseen mustia vaatteita. Maastohousut jotka on ollut pitkään suosikit jääny kaapin perälle. Oon myös opetellut pitämään puoli pitkää hametta. 

39. Kerro elämänohje, jonka opit vuonna 2013.
 - Kaikkeen löytyy ratkaisu.